Ilman yhteistyökumppaneita urheileminen olisi haastavampaa. Jokainen yhteistyökumppani on todella arvokas. Haluankin esitellä jokaisen yhteistyökumppanini ja kertoa mitä heistä ja yhteistyöstämme hieman lisää.

Ensimmäisenä esittelyssä on Suomalainen Puhdas+.  Sami Sundvikin kanssa tsekkasimme ruokavalioni kuntoon syksyllä 2015. Urheilijan ruokavaliolla on niin suuri merkitys vireystilassa, jaksamisessa, palautumisessa sekä terveenä pysymisessä. Olemme löytäneet minulle sellaisen ruokavalion, että saan tarpeeksi energiaa treeneihin.

Ruokavalioni on ihan normaalia ruokaa. Käytännössä syön kasvispitoista normaaliruokaa. Jos vain mahdollista, pyrin syömään aina lämpimän aterian välipalojen sijaan. Se mitä muutettiin niin nykyään ruokavalioni on gluteeniton ja lähes maidoton. Kahvimaidosta en ole vielä luopunut. Huomaan selkeän eron jaksamisessa ja vireystilassa kun syö tarpeeksi ja oikeita asioita. Gluteenittomuus oli uusi juttu minulle ja siitä tulikin heti pysyvä valinta. Nykyään kehoni ei edes siedä gluteiinia, joten tähän totuttelu ei ollut vaikeaa. Toinen iso juttu mikä muuttui on ruokamäärät, söin ennen ihan liian vähän ehkä yhtään ihmettele ettei energia riittänyt kaikkeen. Moni on katsonut ihmeissään isoja ruoka-annoksiani ja ihmetelleet kuinka jaksan syödä kaiken niin monta kertaa päivään. Kieltämättä, alkuun siinä olikin opettelemista, kun ei ollut tottunut syömään niin paljoa.

Kuva Sarinja Kuokkanen

 

Mikä Puhdas+ on?

 

Puhdas + on kotimainen terveystuotteiden sarja riisuttuna kaikesta ylimääräisestä. Ei säilöntäaineita tai pintakäsittelyaineita. Ei keinotekoisia maku- tai väriaineita eikä magnesiumstearaattia. Puhdas + tarjoaa minulle kaikki tarvittavat vitamiinit, hiusten- ja ihonhoitotuotteet, hyvät auringonsuojatuotteet kesän aurinkoon sekä harjoitusleireille. Joudun syömään niin paljon lääkkeitä että ajatukseni siitä, mitä haluan kehooni ulkopuolelta enää työntää on muuttunut isosti. Kaikki turhat kemikaalit jne. rasittavat loppupeleissä yllättävän paljon kehoa. Jos jossain voin vaikuttaa puhtauteen niin teen sen mielelläni niin ruokavaliossani kuin ihonhoitotuotteissa.

 

Kuva Sarinja Kuokkanen

 

Olen myös osa Puhdas+ urheilijatiimiä. Tiimiin kuuluu urheilijoita yli lajirajojen. On hienoa päästä verkostoitumaan ja vaihtamaan kokemuksia sekä ajatuksia lajista riippumatta. Vaikka lajit eroavat isostikin niin samoja haasteita ja mietteitä meillä urheilijoilla on. On ollut mukava löytää uusia tyyppejä samoilla ajatuksilla. Virkistää kummasti kun pääsee viettämään aikaa saman henkisten ihmisten kanssa. Puhdas+ urheilijatiimille järjestetään tiimipäiviä. Olemme olleet mm. tuulitunnelissa lentämässä ja trampoliinipuistossa pomppimassa. Välilä tiimipäivään on sisällytetty luentoja meille kaikille tärkeistä aiheista jne. Tiimipäivät ovat rentoja ja hauskoja irtiottoja omasta arjesta ja treeneistä. Mukava päästä kokeilemaan uusia lajeja hyvässä seurassa unohtamatta hyvää ja puhdasta ruokaa joka tottakai liittyy jokaiseen tiimipäivään.

 

Puhdas+ urheilijatiimin kanssa Rush trampoliinipuistossa